Tuhkalehto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tuhkalehto
Tiedot
Toiminnassa 2007
Tyylilaji alternative rock / rock / pop
Kotipaikka Suomi Jyväskylä, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Sampo-Ilmari Tuhkalehto, laulu
Matias, rummut
Risto, piano
Kim, basso
Aki, kitara

Entiset jäsenet

Jere Laitinen, kitara

Levy-yhtiö

ACE Revolutions

Aiheesta muualla
viralliset kotisivut

Tuhkalehto on suomalainen rockyhtye. Tuhkalehdon musiikki on tummasävyistä kansallisromantiikan sävyttämää pop rock -musiikkia.[1] Yhtyeen keulahahmo on laulaja Sampo-Ilmari Tuhkalehto.[2]

Tuhkalehto Music Against Drugsissa

Tuhkalehto perustettiin Jyväskylässä vuonna 2007. Yhtye julkaisi ensimmäisen levynsä Piilotettu maa helmikuussa 2008. Arvosteluissa Tuhkalehdon esikoislevyä on pidetty omaperäisenä, monipuolisena ja tunteellisena tuotoksena, josta ei yritystä puutu.[3][4]

Yhtye nautti suosiota erityisesti verkkoyhteisöissä. Esimerkiksi bändin IRC-Galleria -yhteisö oli palvelun neljänneksi nopeiten kasvava musiikkiyhteisö vuonna 2010.[5]

Vuonna 2009 Tuhkalehto kiersi Music Against Drugs -kiertueen mukana pääesiintyjänä ja vastaava kiertue käynnistyi myös vuodelle 2010 kiertäen muun muassa Vaasassa.[6]

Keväällä 2010 yhtye soitti valtakunnallisen Your Move On Tour 2010 -kampanjan kiertuepaikkakunnilla. Tapahtumaa oli järjestämässä muun muassa Nuori Suomi ja SLU.[7]

Tuhkalehto street teamin tarkoitus on edistää yhtyeen tunnettavuutta sekä lisätä Tuhkalehto-fanien ja yhtyeen jäsenten välistä vuorovaikutusta. Vuorovaikutus ilmenee esimerkiksi siten, että "Routaa raajoissa" -musiikkivideolla esiintyy yhtyeen faneja ja street teamin jäseniä.[8]

  • Piilotettu maa (2008)
  • Marraskuu (2008)
  • Routaa raajoissa (2010)

Musiikkivideot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • "Routaa Raajoissa" (2010)
  1. Karkiainen, Antti: Suuria suomalaisia tunteita Keskisuomalainen. 27.5.2008. Viitattu 22.10.2023.
  2. Tuhkalehto hyvällä asialla – myös uutta levyä odotettavissa Rockkonttori.net. 12.8.2010. Viitattu 27.8.2010.
  3. Petja Savoila: Piilotettu maa - Tuhkalehto Keskisuomalainen. 30.5.2008. Viitattu 12.3.2010.
  4. Markku Makkonen: Tuhkalehto: Piilotettu maa. Tamperelainen, 23.9.2009, 2009. vsk, nro 74. Tampere: Kaupunkilehti Tamperelainen Oy.
  5. Nuoriso rokkaa Raksilassa Oulu-lehti. 19.5.2010. Viitattu 24.8.2010.
  6. Markku Makkonen: Music Against Drugs Sampo-Ilmari Tuhkalehto. SinäMinä, 29.12.2009, 2010. vsk, nro 1. MM-Kustannus Juntunen Ky.
  7. Your Move On Tour 2010 tapahtumat.yourmove.fi. 8.6.2010. Viitattu 24.8.2010.
  8. Tuhkalehto ja fanit yhdistävät voimansa Jyväskylän kaupunkilehti. 26.3.2010. Viitattu 26.8.2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]