Teemasivu:Jalkapallo/Artikkelipoiminta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Real Madridin logo
Real Madridin logo

Real Madrid Club de Fútbol on jalkapallosta parhaiten tunnettu urheiluseura Espanjan pääkaupungista Madridista. Se on pelannut Espanjan jalkapallon pääsarjassa Primera Divisiónissa koko sarjan historian ajan ja on muun muassa 31 sarjamestaruudellaan ja yhdeksällä Euroopan cupin voitollaan menestynein seura espanjalaisissa ja eurooppalaisissa kilpailuissa. Seuralla on myös yhtä menestynyt koripallojaosto Real Madrid de Baloncesto, jonka lisäksi sillä on ollut historiansa varrella toimintaa useissa muissa lajeissa.

Kansainvälisen jalkapalloliiton jäsenlehden lukijat äänestivät Real Madridin 1900-luvun parhaaksi seurajoukkueeksi vuonna 2000. Deloitten jalkapalloseurojen varallisuutta arvioivassa Football Money Leaguessa Real Madrid on pitänyt kärkipaikkaa vuodesta 2006. Seuran liikevaihto kaudella 2007–2008 oli 366 miljoonaa euroa.


Suomen avauskokoonpano ottelussa Suomi-Pohjois-Irlanti 10. elokuuta 2009.
Suomen avauskokoonpano ottelussa Suomi-Pohjois-Irlanti 10. elokuuta 2009.

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue edustaa Suomea kansainvälisissä naisten jalkapallon maajoukkuekilpailuissa. Se toimii Suomen Palloliiton alaisuudessa.

Suomen naisten maajoukkue selvisi EM-kilpailuihin ensimmäistä kertaa vuonna 2005. Tuloksena oli paikka välieriin, jossa Suomi hävisi mestaruuden voittaneelle Saksalle maalein 4–1. Koska pronssiottelua ei pelattu, Suomi sijoittui jaetulle kolmannelle sijalle yhdessä Ruotsin kanssa. UEFA myönsi vuoden 2009 EM-kisat Suomen järjestettäväksi, joten maajoukkue osallistui EM-lopputurnaukseen ilman karsintoja. Suomi voitti alkulohkonsa, mutta tie katkesi puolivälierätappioon Englantia vastaan.

Naisten maajoukkue on FIFA:n ranking-listalla ollut korkeimmillaan sijalla 14 syys–marraskuussa 2005.


Sepsi-78:n logo
Sepsi-78:n logo
Sepsi-78 on Seinäjoella toimiva jalkapalloseura. Seuran virallinen nimi kokonaan on Jalkapalloseura Sepsi-78. Sepsi-78:n edeltäjä perustettiin vuonna 1930 nimellä Seinäjoen Palloseura eli SePS, mistä on johdettu nykyisen seuran nimi. Nimi jouduttiin muuttamaan, kun SePS meni konkurssiin vuonna 1977. Perustettaessa SePS:n lajeihin kuului jalkapallon lisäksi myös jääpallo. SePS:n tilalle perustettu Sepsi-78 pelasi kaudella 2007 jalkapallon Kakkosen C-lohkossa. Kakkoseen se nousi kaudeksi 2005. Viime vuosikymmeninä Sepsi on kunnostautunut ”hissijoukkueena” Suomen kolmannen ja neljännen sarjatason välillä. Vuonna 2007 Sepsi-78:n edustusjoukkue yhdistyi TP-Seinäjoen vastaavan kanssa Seinäjoen Jalkapallokerhoksi, joten Sepsi panostaa nykyisin lähinnä juniorityöhön. Sepsillä olikin vuonna 2008 noin 200 junioria, kun kolme vuotta aiemmin niitä oli ainoastaan 70. Yhdistymisen jälkeen uutena edustusjoukkueena jatkoi Vitosessa pelannut seuran entinen kakkosjoukkue, joka putosi kaudeksi 2009 Kutoseen.


Dynamo juhlimassa kauden 1976–1977 tupla-mestaruutta.
Dynamo juhlimassa kauden 1976–1977 tupla-mestaruutta.

Sportgemeinschaft Dynamo Dresden on saksalainen jalkapalloseura Dresdenistä. Se on voittanut historiansa aikana Saksan demokraattisen tasavallan (DDR) mestaruuden kahdeksan kertaa ja DDR:n cup-mestaruuden seitsemän kertaa.

Seura perustettiin virallisesti vuonna 1953 ja se voitti ensimmäisen maansa mestaruuden samana vuonna. Vuonna 1954 valtiojohto siirrätti seuran Berliiniin, jolloin Dynamo Dresden joutui aloittamaan toiselta sarjatasolta. Saksojen yhdistyttyä Dresden pelasi Bundesliigassa neljä kautta ennen kuin se putosi taloudellisten syiden takia kolmannelle sarjatasolle. Myöhemmin seura pelasi 2. Bundesliigassa, mutta putosi kolmen pelikauden jälkeen. Vuodesta 2008 lähtien Dynamo Dresden on pelannut 3. Ligassa.


Puolivälieräottelu Uruguay–Ghana
Puolivälieräottelu Uruguay–Ghana

Vuoden 2010 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut pelattiin Etelä-Afrikassa 11. kesäkuuta − 11. heinäkuuta 2010 ja ne olivat järjestykseltään yhdeksännettoista. Ensimmäistä kertaa kilpailujen 80-vuotisessa historiassa lopputurnaus pidettiin Afrikan mantereella. Turnauksen voitti Espanja, joka kukisti loppuottelussa Alankomaat jatkoajalla lukemin 1–0. Loppuottelu pelattiin Johannesburgissa Soccer City -areenalla. FIFA:n arvioiden mukaan loppuottelua seurasi maailmanlaajuisesti noin 700 miljoonaa katsojaa. Ensimmäisen mestaruutensa voittaneesta Espanjasta tuli ensimmäinen eurooppalainen joukkue, joka voitti mestaruuden vieraalla mantereella.

Kilpailujen parhaaksi pelaajaksi valittiin uruguaylainen Diego Forlán. Lopputurnauksen parhaat maalintekijät olivat Forlán sekä saksalainen Thomas Müller, espanjalainen David Villa ja alankomaalainen Wesley Sneijder. Müller oli kisojen paras nuori pelaaja.


Upon Pallon joukkue viettämässä taukoa kauden 1964 ratkaisupelissä.
Upon Pallon joukkue viettämässä taukoa kauden 1964 ratkaisupelissä.

FC Kuusysi on lahtelainen jalkapalloseura, joka keskittyy nykyään junioritoimintaan.

Seura perustettiin vuonna 1934 nimellä Lahden Pallo-Miehet. Se pelasi tällä nimellä vuoteen 1963 asti, jolloin nimi vaihdettiin Upon Palloksi. Kuuden vuoden jälkeen tapahtui nimenvaihdos ja seuran nimeksi vaihtui Lahti-69, josta muotoutui pian tuttavallisempi Kuusysi. Seura voitti aikanaan viisi Suomen-mestaruutta. Kuusysin paras saavutus eurokentillä oli kaudella 1985–1986 saavutettu paikka kahdeksan parhaan joukossa Euroopan cupissa. Kauden 1996 jälkeen seuran edustusjoukkue yhdistyi Lahden Reippaan kanssa. Fuusion pohjalta syntyi FC Lahti.


Vuoden 1911 mestaruuden voittanut HJK
Vuoden 1911 mestaruuden voittanut HJK

Helsingin Jalkapalloklubi eli HJK on helsinkiläinen jalkapalloseura. Se on Suomen menestynein jalkapalloseura mestaruuksilla mitaten.

Ajatuksen seuran perustamisesta sai Franz Fredrik Wathén. HJK perustettiin virallisesti vuonna 1907 ja se voitti ensimmäisen jalkapallon Suomen-mestaruutensa vuonna 1911. Seura aloitti toiminnan jalkapallosta, mutta myöhemmin mukaan tulivat jääpallo ja jääkiekko, joissa molemmissa seura voitti Suomen-mestaruuksia 1920- ja 1930-luvuilla. Lisäksi HJK:ssa harrastettiin muun muassa keilailua, taitoluistelua ja käsipalloa. Vuodesta 1976 lähtien seura on keskittynyt jalkapalloon.

Vuodesta 1964 lähtien HJK on pelannut jalkapallon pääsarjatasolla. Se on ainoa suomalaisseura, joka on pelannut Mestarien liigan lohkovaiheessa. Seuran nykyinen kotistadion on Sonera Stadium. Aikaisemmin HJK on pelannut ottelujaan Töölön pallokentällä ja Helsingin olympiastadionilla. HJK:lla on myös reservijoukkue Klubi-04, joka pelaa Kakkosessa. Se perustettiin vuonna 2004, kun seura osti Jokerien jalkapallojoukkueen. HJK:n naisjoukkue on voittanut useita Suomen-mestaruuksia.


HJK:n ensimmäinen jalkapallojoukkue
HJK:n ensimmäinen jalkapallojoukkue

Helsingin Jalkapalloklubin historia alkaa vuodesta 1907, jolloin seura perustettiin. Ensimmäisen Suomen-mestaruutensa seura voitti jalkapallossa vuonna 1911. Aluksi HJK:lla oli toimintaa useassa eri lajissa, mutta myöhemmin seura profiloitui jalkapalloseuraksi. Seura ehti voittaa useita Suomen-mestaruuksia myös jääpallossa, jääkiekossa ja taitoluistelussa. Vuonna 1976 seura lopetti toimintansa käsipallossa, josta lähtien se on keskittynyt vain jalkapalloon. Vuodesta 1964 lähtien HJK on pelannut jalkapallossa pääsarjatasolla, ja kaikkiaan se on ollut poissa pääsarjatasolta ainoastaan viisi kautta.

HJK on ainoa suomalaisseura, joka on pelannut nykyisessä Mestarien liigassa lohkovaiheessa. Lisäksi seura on ainoa jokaisella Veikkausliiga-kaudella esiintynyt seura. HJK on voittanut historiansa aikana eniten jalkapallon Suomen-mestaruuksia sekä miehissä että naisissa.

Uusin artikkelipoiminta lisätään aina ylimmäiseksi. Tämän poiminnan on tarkoitus sisältää muita kuin pelaaja-aiheisia jalkapalloartikkeita. Pelaajapoiminnoille on erillinen sivu.

Kun lisäät uuden poiminnan niin muista lisätessäsi suurentaa alussa olevan {{rand}} arvontafunkion maksiminumeroa, jotta poiminta myös arvottaisiin joskus.