Noidat (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Noidat
The Witches of Eastwick
Ohjaaja George Miller
Käsikirjoittaja Michael Cristofer
Perustuu John Updiken romaaniin Noidat (The Witches of Eastwick, 1984)
Tuottaja
Säveltäjä John Williams
Kuvaaja Vilmos Zsigmond
Leikkaaja
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Warner Bros.
Netflix
Xfinity Streampix
Ivi.ru
Ensi-ilta
Kesto 118 minuuttia[1]
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 20-22 miljoonaa dollaria[1][2]
Tuotto 63,8 miljoonaa dollaria[3]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Noidat (engl. The Witches of Eastwick) on vuonna 1987 ensi-iltansa saanut George Millerin ohjaama yhdysvaltalainen mustan komedian fantasiaelokuva, jonka pääosissa ovat Jack Nicholson, Cher, Susan Sarandon ja Michelle Pfeiffer. Elokuva perustuu John Updiken vuonna 1984 julkaistuun samannimiseen romaaniin, jonka pohjalta Michael Cristofer sovitti käsikirjoituksen.[1][4]

Noidat sai teatteriensi-iltansa Yhdysvalloissa 12. kesäkuuta 1987 ja Suomessa 16. lokakuuta 1987.[1][5] Elokuva oli ilmestymisvuonnaan kymmeneksi tuottoisin elokuva Pohjois-Amerikassa.[6] Elokuva oli ehdolla kahden Oscarin saajaksi, ja se palkittiin parhaiden erikoistehosteiden Baftalla.[4]

Kolmen miehennälkäisen naisen, Alexandran (Cher), Janen (Susan Sarandon) ja Sukien (Michelle Pfeiffer), unelma näyttää käyneen toteen salaperäisen muukalaisen, Daryl Van Hornen (Jack Nicholson), saapuessa naisten asuttamaan nuhjuiseen Eastwickin pikkukaupunkiin. Hurmaava ja varakas Van Horne vaikuttaa täydelliseltä mieheltä ja saa kaikki kolme naista nopeasti pauloihinsa. Miehessä tuntuu silti olevan jotain mysteeristä ja pelottavaa, ja pian naiset alkavatkin huomata omituisia piirteitä toisissaan.[7][8]

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Jack Nicholson  Daryl Van Horne  
 Cher  Alexandra Medford  
 Susan Sarandon  Jane Spofford  
 Michelle Pfeiffer  Sukie Ridgemont  
 Veronica Cartwright  Felicia Alden  
 Richard Jenkins  Clyde Alden  
 Keith Jochim  Walter Neff  
 Carel Struycken  Fidel  
 Helen Lloyd Breed  rouva Biddle  
 Caroline Struzik  Carol Medford  
 Becca Lish  rouva Neff  

Daryl Van Hornen rooliin harkittiin Bill Murrayta ja Stingiä ennen Jack Nicholsonin kiinnitystä. Aluksi Anjelica Huston oli ollut kiinnitettynä elokuvahankkeeseen, mutta sittemmin Susan Sarandon korvasi hänet. Sarandon oli alun perin ollut kiinnitettynä Alexandra Medfordin rooliin, jota Cher lähti tavoittelemaan. Alexandran rooli meni lopulta Cherille, mistä Sarandon oli tuntenut olonsa petetyksi. Sarandonille ei ilmoitettu etukäteen roolivaihdoksesta, vaan hän sai tietää näyttelevänsä sittenkin Janea eikä Alexandraa vasta ensimmäisenä kuvauspäivänä.[1][9]

Noitien kuvauspaikaksi kaavailtiin aluksi Rhode Islandilla sijaitsevaa Little Comptonia, mutta paikallinen konservatiivinen, protestanttinen kongregationalistikirkko vastusti elokuvan kuvaamista paikkakunnalla. Vaikka kunnanvaltuusto äänestikin kuvaamisen puolesta, sen kuvauspaikaksi valittiin lopulta Massachusettsissa sijaitseva Cohasset.[1]

Noitien 12-viikkoiset kuvaukset alkoivat Scituatessa 14. heinäkuuta 1986. Cohassetin ja Scituaten lisäksi elokuvaa kuvattiin Massachusettsissa Norwellissa, Miltonissa, Marbleheadissa, Ipswichissä ja Bostonissa. Massachusettsin lisäksi elokuvaa kuvattiin Kaliforniassa, jossa sen kuvauspaikat sijaitsivat Burbankissa, Beverly Hillsissä ja Pasadenassa. Elokuvan kuvaukset päättyivät lokakuun alkupuolella 1986.[1]

Noitien musiikin sävelsi John Williams. Warner Bros. Records julkaisi elokuvan virallisen soundtrack-albumin vuonna 1987.[10]

Noidat tuotti Pohjois-Amerikassa lähes 64 miljoonaa dollaria.[3] Elokuva oli Suomessa vuoden 1987 7. katsotuin elokuva saatuaan 191 271 katsojaa.[11]

Elokuva sai ilmestyessään sekalaisia arvioita, mutta on sittemmin saanut sekä elokuvakriitikoilta että katsojilta lähinnä myönteisiä arvioita.[1] Rotten Tomatoes -sivuston mukaan 66 prosenttia kriitikoista on antanut elokuvalle positiivisen arvosanan 6,5/10 keskiarvolla. Keräys perustuu 92 arviointiin, joista 61 ovat ”tuoreita” ja 31 ”mätiä”. Yli 50 000 käyttäjästä 62 prosenttia on antanut elokuvalle myönteisen arvosanan 3,5/5 keskiarvolla.[12] Metacritic-sivuston mukaan 11 arvostelun perusteella elokuva on saanut 67 pistettä sadasta mahdollisesta. Metacriticin 61 käyttäjää on antanut elokuvalle keskiarvon 7,8/10.[13] Elokuvakriitikko Roger Ebert antoi arvostelussaan elokuvalle kolme ja puoli tähteä neljästä.[14]

Palkintoja ja ehdokkuuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palkinto Kategoria Ehdokas Tulos Lähde
Oscar Paras musiikki John Williams Ehdokkuus
[15]
Paras äänitys Wayne Artman, Tom Beckert, Tom Dahl ja Art Rochester Ehdokkuus
Bafta Parhaat erikoistehosteet Michael Lantieri, Michael Owens, Edward Jones ja Bruce Walters Voitto
[16]
Grammy Paras visuaaliseen mediaan tehty musiikki John Williams Ehdokkuus
[17]
New York Film Critics Circle Paras miespääosa Jack Nicholson Voitto
[1]
Hugo Paras näytelmäteos George Miller, Michael Cristofer ja John Updike Ehdokkuus
[18]
Saturn Paras fantasiaelokuva Ehdokkuus
[19]
Paras miespääosa Jack Nicholson Voitto
Paras naispääosa Susan Sarandon Ehdokkuus
Paras naissivuosa Veronica Cartwright Ehdokkuus
Paras käsikirjoitus Michael Cristofer Ehdokkuus
Paras musiikki John Williams Ehdokkuus
Parhaat erikoistehosteet Michael Lantieri Ehdokkuus
  1. a b c d e f g h i THE WITCHES OF EASTWICK (1987) AFI Catalog. American Film Institute. Viitattu 16.9.2023. (englanniksi)
  2. The Witches of Eastwick PowerGrid. TheWrap. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 16.9.2023. (englanniksi)
  3. a b The Witches of Eastwick (1987) Box Office Mojo. IMDb.com, Inc. Viitattu 16.9.2023. (englanniksi)
  4. a b The Witches of Eastwick (1987) AllMovie. AllMovie, Netaktion LLC. Viitattu 16.9.2023. (englanniksi)
  5. The Witches of Eastwick Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 16.9.2023. (suomeksi)
  6. Domestic Box Office For 1987 Box Office Mojo. IMDb.com, Inc. Viitattu 16.9.2023. (englanniksi)
  7. Noidat SF Anytime. SF Anytime AB. Viitattu 16.9.2023. (suomeksi)
  8. NOIDAT (WITCHES OF EASTWICK (1987)) (BLU-RAY) Videodivari.fi. Jyväskylän Videodivari. Viitattu 16.9.2023. (suomeksi)[vanhentunut linkki]
  9. 10 Magical Facts You Probably Never Knew About The Witches Of Eastwick! Eighties Kids.com. Eighties Kids. Viitattu 16.9.2023. (englanniksi)
  10. Soundtrack Information: The Witches of Eastwick Soundtrack.net. Autotelics, LLC. Viitattu 16.9.2023. (englanniksi)
  11. Suomen katsotuimmat elokuvat vuonna 1987 Elokuvauutiset.fi. 26.12.2012. Elokuvauutiset. Viitattu 16.9.2023. (suomeksi)
  12. THE WITCHES OF EASTWICK Rotten Tomatoes. Fandango. Viitattu 16.9.2023. (englanniksi)
  13. The Witches of Eastwick Metacritic. CBS Interactive Inc. Viitattu 16.9.2023. (englanniksi)
  14. Ebert, Roger: The Witches of Eastwick RogerEbert.com. 12.6.1987. Viitattu 16.9.2023. (englanniksi)
  15. THE 60TH ACADEMY AWARDS 1988 Oscars. Yhdysvaltain elokuva-akatemia (Academy of Motion Picture Arts and Sciences). Viitattu 16.9.2023. (englanniksi)
  16. Film in 1988 British Academy Film Awards. British Academy of Film and Television Arts (BAFTA). Viitattu 16.9.2023. (englanniksi)
  17. 1987 GRAMMY WINNERS Grammy.com. Recording Academy. Viitattu 16.9.2023. (englanniksi)
  18. 1988 Hugo Awards The Hugo Awards. World Science Fiction Society. Arkistoitu 7.5.2011. Viitattu 16.9.2023. (englanniksi)
  19. Full awards and nominations of The Witches of Eastwick Filmaffinity.com. FilmAffinity. Viitattu 16.9.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]