Kenji Kawai

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kenji Kawai
川井 憲次
Kenji Kawai vuonna 2007 Manga Expossa, Ranskassa.
Kenji Kawai vuonna 2007 Manga Expossa, Ranskassa.
Henkilötiedot
Syntynyt23. huhtikuuta 1957 (ikä 67)
Shinagawa, Tokio, Japani
Ammatti säveltäjä, muusikko, kapellimestari
Muusikko
Aktiivisena 1986–
Tyylilajit elokuvamusiikki
instrumentaalimusiikki
elektroninen musiikki
Soittimet kitara
Aiheesta muualla
www.kenjikawai.com

Kenji Kawai (jap. 川井 憲次, Kawai Kenji; 23. huhtikuuta 1957 Shinagawa, Tokio, Japani) on japanilainen säveltäjä. Hän on säveltänyt musiikkia elokuviin, animeen, videopeleihin ja televisio-ohjelmiin 1980-luvulta alkaen. Hänen tunnetuimpiin töihinsä kuuluvat muun muassa sävellykset elokuviin Ringu, Seven Swords, Dark Water ja Ghost in the Shell sekä animeen Ranma ½.

Jätettyään ydinvoimatekniikan opintonsa Tokain yliopistossa Kenji Kawai alkoi opiskella musiikkia Shobin musiikkiopistossa. Hän kuitenkin keskeytti nämäkin opintonsa ensimmäisen puolen vuoden jälkeen ja perusti muutamien ystäviensä kanssa fuusiorock-yhtyeen nimellä Muse. Yhtye osallistui erinäisiin musiikkikilpailuihin, kunnes yhtyeen jäsenet tunsivat itsensä kypsiksi musiikkialalle ja päättivät lähteä omille teilleen.[1]

Musen jälkeen Kawai alkoi säveltää mainosmusiikkia kotistudiossaan. Äänittäessään musiikkia radionäyttelijä Yuji Mitsuyalle hän tapasi musiikkiohjaaja Naoko Asarin, joka ehdotti hänelle soundtrack-musiikin säveltämistä animeen. Kenji Kawai ryhtyi säveltämään Ranma ½ -sarjaan ja Ghost in the Shell -elokuvaan hyvällä menestyksellä.[1]

Saavutettuaan suosiota animesäveltäjänä Kawai alkoi säveltää myös elokuviin. Näistä mainittakoon Ringu, Ringu 2, Dark Water, Avalon ja Seven Swords. Hän alkoi työskennellä ohjaaja Mamoru Oshiin projekteissa ja on säveltänyt musiikin kaikkiin Hideo Nakatan elokuviin.

Kenji Kawai on voittanut sävellyksistään Annie- ja Hong Kong Film Award -palkinnot.

Vuodet 1985–1990

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Nimi Laji
1986 めぞん一刻 (Maison ikkoku) TV-sarja
1987 地獄の番犬:赤い目がね (Akai Megane) OVA
1987 デビルマン (Devilman - The Birth) OVA
1988 機動警察パトレイバ— (Mobile Police Patlabor) OVA
1988 吸血姫美夕 (Vampire Princess Miyu) OVA
1989 機動警察パトレイバ— (Mobile Police Patlabor) TV-sarja
1989 らんま1/2 (Ranma 1/2) TV-sarja
1989 機動警察パトレイバ— 劇場版 (Mobile Police Patlabor: The Movie) elokuva
1989 らんま1/2 熱闘編 (Ranma 1/2: Hard Battle) TV-sarja
1990 デビルマン (Devilman - The Demon Bird) OVA
1990 プロジェケトA子 (Project A-ko) OVA

Vuodet 1991–2000

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Nimi Laji
1991 バ—ンナップ (Burn up!) OVA
1991 ミカドロイド (Mikadroid: Robokill Beneath Disco Club Layla) elokuva
1991 らんま 1/2 中国寝崑崙大決戦! 掟やぶりの激闘編!! (Ranma 1/2: Big Trouble in Nekonron, China) OVA
1991 人魚の森 (Mermaid Forest) OVA
1991 地獄の番犬: ケルベロス (Stray Dog: Kerberos Panzer Cops) elokuva
1991 魔獣戦士ルナ・ヴァルガ— (Demon Warrior Luna Varga) OVA
1992 ト—キング・ヘッド (Talking Head) elokuva
1992 姫ちゃんのリボン (Hime-chan's Ribbon) TV-sarja
1993 らんま1/2 OVA (Ranma OVA) OVA
1993 無責任艦長タイラ— (Irresponsible Captain Tylor) OVA, TV-sarja
1993 機動警察パトレイバ—2 the Movie (Mobile Police Patlabor 2: The Movie) elokuva
1994 ブル—シ—ド (Blue Seed) TV-sarja
1995 プリンセス ミネルバ (Princess Minerva) OVA
1995 攻殻機動隊 (Kōkaku kidōtai, Ghost in the Shell – aaveääni) elokuva
1996 爆れつハンタ— (Sorcerer Hunters) TV-sarja
1996 赤ちゃんと僕 (Baby and Me) TV-sarja
1997 はいぱ—ぽりす (Hyper Police) TV-sarja
1997 吸血姫美夕 (Vampire Princess Miyu) TV-sarja
1998 リング (Ringu, Ring) elokuva
1998 ディープフィアー (Deep Fear) peli
1999 逮捕しちゃうぞ the MOVIE (You're Under Arrest! The Movie) elokuva
1999 リング2 (Ringu 2, Ring 2) elokuva
1999 地球防衛企業ダイ・ガ—ド (Dai-Guard) elokuva
2000 サディスティック&マゾヒスティック (Sadistic and Masochistic) elokuva
2000 ガラスの脳 (Sleeping Bride) elokuva
2000 カオス (Chaos) elokuva

Vuodet 2001–2010

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Nimi Laji
2001 ガイスタ—ズ (Geisters - Fractions of Earth) TV-sarja
2001 アヴァロン (Avalon) elokuva
2001 UNLOVED elokuva
2001 新白雪姫伝説プリ—ティア (New Snow White's Legend Pretear) elokuva
2002 仄暗い水の底から (Dark Water) elokuva
2002 パトレイバ— WXIII (Patlabor WXIII, Wasted 13: Patlabor the Movie 3) elokuva
2002 Le Samouraï (Samurai, Samuraj) elokuva
2002 Bloody Mallory elokuva
2003 ガンパレ—ド・マ—チ -新たなる行軍歌 (Gunparade March) TV-sarja
2004 跋扈妖怪传之牙吉 (Kibakichi: Bakko yokaiden) elokuva
2004 跋扈妖怪传之牙吉2 (Kibakichi: Bakko yokaiden 2) elokuva
2004 イノセンス (Ghost in The Shell 2: INNOCENCE) elokuva
2004 ウルトラマンネクサス (Ultraman Nexus) TV-sarja
2004 風人物語 (Windy Tales, Fūjin Monogatari)
TV-sarja
2005 スタ—シップ・オペレ—タ—ズ (Starship Operators) TV-sarja
2005 MAKOTO elokuva
2005 めざめの方舟 (Open Your Mind) elokuva
2005 Namgeuk-ilgi (Antarctic Journal) elokuva
2005 七劍 (Qī Jian, Seven Swords) elokuva
2005 "Nobunaga's Ambition Online" (Chapter of Hiryu) peli
2005 輪廻 (Rinne, Reincarnation) elokuva
2005 奇谈 (Kidan) elokuva
2006 フェイト/ステイナイト (Fate/Stay Night) TV-sarja
2006 立喰師列伝 Tachiguishi-Retsuden (Tachigui: The Amazing Lives of the Fast Food Grifters) elokuva
2006 デスノ—ト (Death Note) elokuva
2006 야수 (Running Wild) elokuva
2006 龍虎門 (Dragon Tiger Gate) elokuva
2006 Trapped Ashes elokuva
2006 Death Note: The Last Name elokuva
2006 墨攻 (Mo Gōng, A Battle of Wits) elokuva
2006 ひぐらしのなく頃に (Higurashi no Naku Koro ni) TV-sarja
2007 怪谈 (Kaidan) elokuva
2007 精霊の守り人 (Seirei no Moribito) TV-sarja
2007 ひぐらしのなく頃に解 (Higurashi no Naku Koro ni Kai) TV-sarja
2007 Mobile Suit Gundam 00 TV-sarja
2007 FolksSoul peli
2008 The Sky Crawlers elokuva
2008 葉問 (Ip Man) elokuva
2009 Eden of the East TV-anime
2009 アサルトガールズ (Assault Girls) elokuva
2009 Apocalypse: The Second World War dokumentti
2009 Samayou Yaiba elokuva
2010 劇場版フェイト/ステイナイト Unlimited Blade Works (Fate/Stay Night the movie: Unlimited Blade Works) elokuva
2010 葉問2 (Ip Man 2) elokuva
  1. a b Kenjikawai.com – Profile (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]