Jukka Juusela

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jukka Antero Juusela (24. toukokuuta 1941 Tampere29. syyskuuta 2017 Jyväskylä)[1][2] oli suomalainen matkailualan virkamies ja keskustapuolueen taustavaikuttaja 1970-luvulla.

Juusela oli Ahti Karjalaisen poliittinen sihteeri tämän toimiessa ulkoministerinä Sorsan ensimmäisessä hallituksessa 1972–1975 sekä talous- ja kansliaministerinä Miettusen kolmannessa hallituksessa 1976–1977. Niiden välillä hän avusti kansliaministeri Reino Karpolaa Miettusen II hallituksessa 1975–1976[3]. Juusela toimi 1970-luvun lopulla ensin radion ohjelmaneuvoston jäsenenä ja sitten television ohjelmaneuvoston puheenjohtajana. Hän hävisi syksyllä 1979 niukasti keskustapuolueelle varatun Yle TV2 -kanavan johtajanpaikan Tapio Siikalalle. Juuselalla oli lisäksi virka Matkailun edistämiskeskuksen osastopäällikkönä.[4][5]

Myöhemmin Juusela toimi matkailualan konsulttina kotikaupungissaan Jyväskylässä,[6] jonka kaupunginvaltuuston jäsen hän oli jo 1970-luvun alkupuolella[7]. Hän sai kunnallisneuvoksen arvon vuonna 2007[8].

Jukka Juuselan isä oli Keskisuomalaisen päätoimittaja ja maakuntaneuvos Martti Emanuel Juusela[8].

  1. Syntymäpäiviä huomenna. Helsingin Sanomat, 23.5.1991, s. 4. Näköislehti (maksullinen).
  2. Kunnallisneuvos Jukka Antero Juusela geni.com. Viitattu 8.7.2023.
  3. Ministereille poliittisia sihteereitä. Helsingin Sanomat, 2.10.1976, s. 11. Näköislehti (maksullinen).
  4. Siikala tai Juusela Tv-2:een. Helsingin Sanomat, 4.10.1979. Näköislehti (maksullinen).
  5. Väyrynen esti Karjalaisen tukimiehen pääsyn Tv-2:n johtoon. Helsingin Sanomat, 5.10.1979, s. 10. Näköislehti (maksullinen).
  6. Konsultointi- ja Viestintätoimisto Jukka Juusela Ky Yrityshaku, Kauppalehti. Viitattu 8.7.2023.
  7. Asunto-ohjelma närkästytti Jyväskylän valtuustoa. Helsingin Sanomat, 18.12.1973, s. 14. Näköislehti (maksullinen).
  8. a b Kangas, Lasse: Martti Juusela päätoimittaja ja ensimmäinen maakuntaneuvos, Keskisuomalainen 25.3.2008. Viitattu 8.7.2023.