Aventur

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aventur
Tiedot
Toiminnassa 1993– 
Tyylilaji showkuoro, rock, pop
Kotipaikka Helsinki
Laulukieli suomi, englanti
Aiheesta muualla
Kotisivut
Aventur Aleksanterin teatterissa 2017

Aventur on helsinkiläinen showkuoro, johon kuuluu 40–50 mies- ja naislaulajaa ikähaarukassa 20–45 vuotta. Aventurin ohjelmisto koostuu eri aikakausien suomalaisista ja ulkomaisista rock- ja pop-genren tunnetuimmista kappaleista.

Aventur panostaa esiintymisessään tasokkaan laulun lisäksi visuaalisiin elementteihin kuten koreografiaan, valoihin ja puvustukseen sekä body percussionin tapaisiin erikoiselementteihin. Suuremmissa esiintymisissä Aventur käyttää myös videoinserttejä ja on tehnyt yhteistyötä tanssiryhmien, tulennielijöiden ja akrobaattien kanssa. Aventur esiintyi aiemmin sekä taustamusiikin säestämänä että a cappella, mutta nykyään ilmaisuna on yksinomaan a cappella.

Aventur sai alkunsa vuonna 1993, kun Luoteis-Helsingin musiikkiopiston alaisuudessa toimineeseen, Tapani Ruuskan vetämiin Helsinki-kuoroihin perustettiin showelementtejä esityksiinsä yhdistellyt kuoro. Vuonna 2001 perustettiin rekisteröity yhdistys johtamaan ja kehittämään kuoron toimintaa. Aventur-nimi otettiin käyttöön vuonna 2003 ja vuonna 2009 kuoro itsenäistyi musiikkiopiston alaisuudesta itsenäiseksi kuoroksi Katarina Helanderin vetämänä Tapani Ruuskan lopetettua, tässä yhteydessä taiteelliseksi johtajaksi valittiin Pekka Nebelung. Vuonna 2011 taiteelliseksi johtajaksi vaihtui Arto Joutsimäki ja vuonna 2013 taiteellisen johtajuuden otti kuoron riveissä pitkään laulanut Miika Granholm, joka oli johtanut kuoroa jo Pekka Nebelungin ja Arto Joutsimäen välisessä siirtymävaiheessa.

Aventur on konsertoinut aktiivisesti uransa alkuvaihesta asti. 2000-luvun puolella kuorolla on ollut lähes joka vuosi erityinen show tai gaala. Esiintymisiä on ollut myös hyväntekeväisyystilaisuuksissa sekä lukuisissa yksityistilaisuuksissa ja muiden järjestämissä tapahtumissa (kuten Art Goes Kapakka). Myös show-elementtejä sisältävät joulukonsertit ovat kuuluneet Aventurin perinteeseen.

2018 oli Aventurin 25-vuotisjuhlavuosi. Aventur juhlisti merkkivuotta konsertoimalla aktiivisesti sekä järjestämällä vuoden lopussa juhlakonsertin.

Uran kohokohtia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uransa aikana Aventur on esiintynyt muun muassa Ruotsissa, Italiassa, Intiassa, Itävallassa ja Sloveniassa. Vuonna 2010 ilmestyneen Ave Maria -joululevynsä lisäksi Aventur on esiintynyt Jimi Tenorin levyllä vuonna 2003. Televisioesiintymisiä Aventurilla on ollut muun muassa vuoden 2009 Ravigaalassa sekä vuoden 2011 Suomen paras kuoro -kilpailussa. Avustavassa roolissa kuoro on ollut Äideistä parhain -elokuvassa ja Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa vuonna 2003 sekä Uuden musiikin kilpailussa vuonna 2015. Vuonna 2013 Aventur osallistui Tampereen sävel -kilpailuun ja ansaitsi esityksellään kolme hopeatähteä. Keväällä 2014 sai ensiesityksensä Aventurin siihen asti suurin produktio, KOHU!, jota esitettiin keväällä 2014 Aleksanterin teatterissa Helsingissä ja keväällä 2015 sekä Aleksanterin teatterissa että Tampereella Tullikamarin kulttuurikeskuksessa. Aventurin tähän asti suurin produktio on 7! (luettuna: Seven!), jota esitettiin keväällä 2017 niin ikään sekä Aleksanterin teatterissa Helsingissä että Tampereella Tullikamarin kulttuurikeskuksessa. Suomi 100 -juhlavuoteen Aventur osallistui konsertoimalla itsenäisyyspäivän aattona 5. joulukuuta 2017 ympäri Helsinkiä osana Art Goes Kapakka -tapahtumaa.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]