Ahdenkallion kartano

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ahdenkallion kartano on Hyvinkäällä Ahdenkallion kaupunginosassa sijaitseva maatila viiden kilometrin päässä Hyvinkään keskustasta. Ahdenkallion kartanon hirsinen, arkkitehti Waldemar Aspelinin suunnittelema päärakennus valmistui vuoden 1905 suurlakon jälkeen 1906, jolloin myös kartanokokonaisuus luotiin. Kartanon maat muodostettiin Hausjärven puolella sijaitsevan Erkylän kartanon[1] eteläisimmistä osista. Viljelyala on 1990-luvulta asti ollut vuokralla, eikä kartanolla ole yritystoimintaa.lähde?

Ahdenkallion ensimmäinen omistaja oli Minette Donner (1848–1922, o.s. Munck), joka teki useita merkittäviä lahjoituksia Hyvinkään kauppalalle ja seurakunnalle (Hämeenkadun ja Ahdenkallion koulujen tontit ja hirret, urheilukenttä, uuden kirkon tontti), ja ylläpiti vähävaraisille naisille tarkoitettua lepokotia Hyvinkäällä (Wilhelminakoti; nykyisin osa Pirkonkotisäätiötä) Hän oli myös Naisasialiitto Unionin perustajajäsen. Donner avioitui professori, senaattori Otto Donnerin[2] kanssa 1887, ja sai tämän kanssa kolme lasta. Heistä esikoinen, Kai Donner (1888–1935), teki merkittävän uran kielitieteilijänä ja poliittisena vaikuttajana. Kartanon nykyiset omistajat ovat Kain ja hänen vaimonsa Gretan (o.s. von Bonsdorff) lastenlapsia.lähde?

Ahdenkallion kartano jaettiin perillisten kesken vuonna 1934. Kyseiseltä ajanjaksolta on peräisin Ahdenkallion toinen kartanomainen rakennus Tiikerinkallio.lähde?

  1. Hyvinkää-kuvat – Ahdenkallio Hyvinkääkuvat.com. Samppa Mustonen. Viitattu 10.10.2015.
  2. Lottamuseolle kaksi merkittävää lahjoitusta Lottamuseo. Lottamuseon tiedotteet. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 10.10.2015.